Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne tulevat kaikki tarinat
Laitathan hahmosi nimen perään kylän?
Esimerkiksi: Yurina Tsukada / Äänikylä
Kun hahmosi puhuu käytäthän ''näitä''.
Ajatellessa käytäthän *näitä*.
Olisi myös suositeltavaa laittaa puheet
eri riveille

Ei näin:
''Päivää, neiti tumare'', tervehdin vastaani kävelevää johtajaa. ''Päivää'', tämä vastasi hymyillen.

Vaan näin:
''Päivää, neiti tumare'', tervehdin vastaani kävelevää johtajaa.
''Päivää'', tämä vastasi hymyillen.

Tällä helpolla niksillä saat pituutta tarinaasi.
Myös tapahtumien kuvailu erillaisilla adjektiiveillä
tuo tarinaasi huomattavasti enemmän pituutta!

Muista laittaa pisteet ja pilkut. Aikamuoto on vapaa, voit kirjoitaa menneisyydessä tai nykyajassa.

Hyviä kirjoitus hetkiä!

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: 'Kizukega' Mueki Kokura // Äänikylä

28.09.2015 17:05
1. There's no turning back

Kohtasin muiden katseet rohkeasti. Edessäni seisoi Yuka Imano. Hänellä oli maski kasvoillaan, mutta tunnistin hänet hohtavan punaisista silmistä.
"Maskisi", Yuka sanoi ja ojensi minulle maskin. Otin maskin vastaan. Tutkin sitä hetken katseellani ja huomasin erikoisen kuvioinnin. Siinä oli punaisia viivoja, jotka tuntuivat kuvastavan halkeamia.
"Miksi-", aloitin, mutta Yuka keskeytti minut:
"Älä kysy. En tiedä."
Nyökkäsin. Olin vielä kysymässä mistä löytäisin Kaminarin, mutta Yuka oli jo lähtenyt luotani. Huomasin seisovani muista ainakin metrin etäisyydellä. Laitoin maskin kasvoilleni ja vedin hupun päähäni.
Eteeni ilmaantui toinen maskiin ja kaapuun pukeutunut SLP agentti. Hän ojensi minulle sanaakaan sanomatta pienen käärön. Otin käärön vastaan hetken epäröinnin jälkeen. Avasin sen ja luin tekstin:

Tervetuloa SLP agentteihin Mueki Kokura.
Kannatte nyt maskianne jokaisella tehtävällänne, jos toisin ei sanota. Pysytte kylämme työkaluna niin kauan kuin palveluksenne SLP agenttina jatkuvat. Teidät voidaan vetää asemastanne mielenterveyden epävakaisuuden tai pysyvän fyysisen vamman takia. Jos teitä pidetään epäluottamuksellisena, olette ulkona agenteista.
Voitte myös itse tulla pyytämään lupaa SLP agenteista eroamiseen, mutta ette sitä välttämättä saa.
Onnea tuleviin tehtäviinne!

Suljin käärön ja työnsin sen vyössäni olevaan pidikkeeseen. Vedin syvään henkeä:
"Onko kukaan tietoinen siitä missä Kaminari on?"
Monet jättivät minut huomiotta ja esittivät etteivät kuulleet minua. Kaikki olivat liikkeellä, joten esittäminen oli helpompaa heille. Yksi kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Hänellä oli maski kasvoillaan ja kaapu päällään, mutta huppu poissa päästä. Hänestä huokui jonkinlaista voimaa. Agentti vilkuili hetken ympärilleen, jonka jälkeen hän käveli luokseni.
"Tarkoitatko tarkoitatko sitä Onodera-Kokuraa?" hän kysyi yllättynneenä. Nyökkäsin vastaukseksi.
"Kaminari on suorittamassa tehtävää, mutta hänen pitäisi palata parin päivän sisällä."
Hiljaisuus laskeutui välillemme.
"Nimeni on muuten Daiki", hän sanoi ja ojensi kätensä käteltäväksi. Kättelin häntä.
"Minä olen Mueki Kokura... Sano minua kuitenkin Kizukegaksi", vastasin Daikille. Daiki räpäytti silmiään maskinsa takana. Hän kallisti päätään viattomasti kysyessään:
"Miksi isäsi nimesi sinut Muekiksi?"
Kysymys yllätti minut täysin. Yleensä kaikki tiesivät siitä, että olin kemono ja hyljeksivät minua. Vastasin Daikille kylmästi:
"Etkö muka tiedä?"
Daiki tutki minua katseellaan.
"En. En näe sinussa mitään mikä tekisi sinusta turhan."
"Olen pimeyden demonin kemono", vastasin epäilysten vyöryessä mieleeni. Oletin Daikin lyövän minua tai ainakin lähtevän, mutta hän vain seisoi paikoillaan.
"Se ei tee sinusta turhaa. En näe siinä mitään logiikkaa", Daiki vastasi käsiään heilutellen. Nostin yllättynneenä kulmiani. Kysyin Daikilta haastavasti:
"Miksi sitten sain melkein karkotuksen omasta klaanistani?"
"Koska klaanisi päämiehet ovat tyhmiä", Daiki vastasi kuin se olisi päivän selvä asia.
"He johtavat klaania."
"Ei se tee heistä viisaita."
"Mitäs sinä edes tiedät klaanien arvoista, kun et edes kuulu klaaniin?" kysyin kylmästi. Poika naurahti lähes valkoiset hiukset heilahtaen. Tarkemmin katsottuna Daiki muistutti SLP puvussaan paljon Kaminaria, mutta luonteeltaan hän oli lähes tämän vastakohta ja silmät olivat väärän väriset. Kaminarin silmät olivat lähes mustat, mutta Daikin silmät olivat pistävän punertavat. Pohdin mielessäni muuttivatko Daikin silmät väriään mielialojen mukaan.
"Kuka sanoi etten kuuluisi klaaniin?"
"Mihin klaaniin sitten kuulut?" kysyin.
Daikin silmistä näki tämän hymyilevän, kun hän vastasi:
"Olen Yukihisa ja Kazu Haradan lapsi."
"Luulin, että kaikki Haradan lapset olivat tyttöjä", sanoin itselleni. Daiki nyökkäsi.
"Kaikki eivät tiedä minusta", hän sanoi ja vilkaisi seinällä olevaa kelloa. Päätin olla kysymättä asiasta sen enempää.

"Hakekaa lääkintämies!" kuului huuto. Vilkaisin Daikia merkiksi lähteä seuraamaan minua. Hän nyökkäsi ja lähti perässäni kohti ääntä. Ääniä oli pian enemmänkin. Avasimme oven, joka vei Tumaren toimistolle vievään käytävään. Oven toisella puolella oli liikaa ihmisiä, jotta olisimme nähneet miksi lääkintämiestä tarvittiin. Daiki nousi varpailleen nähdäkseen paremmin.
"Se on Kaminari", Daiki sanoi. Kaikki melu tuntui katoavan ympäriltäni, kun kuulin Kaminarin nimen. Jähmetyin vain sekunnin murto-osaksi, jonka jälkeen olin pujottelemassa väkijoukon läpi. *Miksei hän pidä parempaa huolta itsestään!?* mietin töniessäni ihmisiä pois tieltäni. Lopulta pääsin niin lähelle, että näin Kaminarin.
"Odota!" kuulin Daikin huudon etäisesti. Silmäni olivat naulittuna Kaminariin, joka hädin tuskin pysyi pystyssä. Hänen vaatteensa olivat aivan veressä ja iho oli palovammojen täyttämä. Kaminarin kädessä kulki tulehtunut, pitkä ja syvä viilto, joka oli selvästi tehty myrkytetyllä terällä. Tönin viimeiset tiellä olevat ihmiset sivuun ja syöksyin Kaminarin vierelle. Sain hänet kiinni juuri ennen kaatumista. Kaminari mutisi minulle:
"En tarvitse apua."
Sitten hän vajosi tajuttomuuteen.
"Irti hänestä demoni!" kuulin Yukan sanovan. Hän oli tulossa ottamaan Kaminarin pois minulta, mutta Daiki syöksyi juuri ennen sitä väliin. Viereeni käveli valkoisiin lääkärin vaatteisiin pukeutunut nainen. Hän hymyili minulle pienesti.
"Tsumetai ja minä viemme hänet sairaalaan", nainen sanoi ystävällisesti.
"Ei, minä voin kantaa hänet", sanoin kun naisen takaa tuli esiin isokokoinen mies. Otin Kaminarista kunnon otteen ja lähdin lääkärit ja Daiki perässäni kohti sairaalaa. Daiki huusi vielä Yukalle jotain, mutta en välittänyt.


//Hiukan lagiva tarina tällä kertaa. Tarkastaa/läpi lukea en jaksanut, joten virheitä löytyy ^^'//

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

16.09.2015 17:35
Kävellessäni kouluun muistelin eilistä. Satoyuki oli mukava opettaja ja tämä on yksi harvoista aikuisista, joka ymmärsi, että minullakin on tunteita. Huomasin pian muut luokkalaiset ja astelin sisälle koulun pääovista. Kävelin automaattisesti luokkaan, jossa alkoi normaalisti tuntimme. Hain katseellani muiden luokkalaisten seasta Chi:tä, mutten nähnyt häntä missään.
*Missä oikein olet?*, kysyin mielessäni. Samalla katseeni kääntyi luokan eteen suoraan opettajaan, kun tämä painoi liitua liitutaululle niin kovaa, että se meni rikki. En tiedä miksi, mutta tunsin oloni syylliseksi, kun opettaja kääntyi katsomaan minua päin. Käänsin katseeni ulos ikkunasta ja laskeuduin hieman näkyvistä. Opettaja kääntyi jatkaen kirjoittamista taululle katkenneella liidullaan ja tämän kirjoittamansa selittämistä vahvalla äänensävyllään samaan aikaan. Tunnin päätyttyä siirryimme koulun viereiselle metsälle harjoittelemaan tasapainon pitämistä ja keskittymistä. Opettaja vei meidät erään opettajaakin suuremman joen luokse, jonka vesi hakkasi kiviä ja maata roiskuttaen vettä meidänkin päällemme hiukan. Joen päällä oli paksuhko naru, jonka päällä meidän oli käveltävä toiselle puolelle asti. Harjoituksen tarkoituksena on siirtää chikaraa jalkapohjiimme, jotta pystyisimme ylittämään narun ilman lentämistä veteen ja pitää tasapaino hyvänä. Ensimmäinen aloittaja oli joku tyttö luokaltamme, joka ylitti köyden tuosta vain. Lopulta kaikki ylittivät köyden, pari tipahti ja horjuili, lopulta oli minun vuoroni. Astuin varoen köydelle ja yritin keskittää chikaraani jalkapohjiini ja lähdin pian horjuen kävelemään köyttä pitkin.
*Minähän taidan pystyä tähän!*, tokaisin itselleni kannustaen. Noin köyden keskivaiheilla aloin horjumaan puolelta toiselle heiluttaen käsiäni, ihan kuin olisin esittänyt lintua. Lopulta astuin hieman liian sivulle köyttä ja lensin veteen, joka paiskasi minut suurehkoa kiveä vasten. Minua alkoi pyörryttää, mutta uin kaikin voimin joen reunalle. Tarrasin tiukasti kiinni maasta ja vedin itseni ylös. Huomasin pian alahuulestani tulevan verta ja otsaani ilmaantui mustelma. Kuulin parin oppilaan kauempaa purskahtavan nauruun ja käänsin selkäni heitä kohden. Nousin litimärkänä ylös tärisevien jalkojeni varaan ja lähdin takaisin koululle päin. Huomasin Satoyukin katsovan minua hieman huolestuneesti, mutten välittänyt. Aloin pian hahmottamaan kaukaa hahmon, joka lähestyi minua nopein askelin.

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

08.09.2015 20:47
Herätessäni huomasin ulkona satavan vettä kaatamalla ja katosta tihkutti ympäri asuntoani vettä.
''Taasko?'', huokaisin ja hain liinoja paikkoihin mihin pisarat putoilivat. Puin nopeasti vaatteeni, housuikseni puin mustat college housut ja paidaksi mustan hieman minulle ison hupparini, jossa ei ollut vetoketjua. Kengät olivat samat vanhat mustat tennarini. Söin aamiaiseni normaalisti, jonka jälkeen valmistauduin koululle lähtemiseen. En omistanut sateenvarjoa tai mitään sateensuojaa, joten laitoin hupparini hupun päähäni sateensuojaksi ja lähdin kävelemään koululle päin. Kaikilla muilla kyläläisillä oli jokin sateensuoja, mutta minulla ei ollut mitään. Päästyttyäni koululle kävelin aivan litimärkänä käytävillä ja muut olivat melkein kuivia. Siitäpä muut keksivät jotain mistä kiusaisivat minua. Kun koulupäivä oli jo noin puolivälillä, päätin mennä juttelemaan Chinille. Poika istuskeli käytävällä yksin tehden läksyjään täydessä hiljaisuudessa. Ainoat äänet tulivat toisista luokista ja vetisten kenkien nirskunnasta lattiaa vasten toisilla käytävillä.
''Hei'', tervehdin ja istahdin pojan vierelle. Tämä katsoi minua hieman yllättyneen näköisenä, kuin olisi aaveen nähnyt.
''Hei'', tämä kuiskasi ja jatkoi:
''Tiedätkös.. kun juttelimme silloin yksi ilta minut pakotettiin siihen. En halua olla sinun kanssasi tekemisissä'', poika selitti suoraan ja katsoi kirjaansa.
''... mm'', vastasin ja katsahdin ylös.
''Mutta minä pidän sinusta olet mukava'', Chi jatkoi ja hymähti.
''Niinkö?'', sanoin hieman iloisella ja hämmentyneellä äänen sävyllä.
''Juu'', Chi vastasi ja huomasin pienen hymyn tämän huulilla.
''Mikset sitten halua olla kanssani tekemisissä?'', sanoin ihmetellen pojan logiikkaa.
''En halua huonoa mainetta...'', poika mutisi hieman hiljaisella äänellä.
''Hmh? Huonoa mainetta? Mitä se haittaa.. olen päivät pitkät yksin kaikkien haukuttavana ja pilkattava, odottaen jonkun huomioivan tunteeni! ja sinä pelkäät huonoa mainetta!'', huudahdin ja nousin ylös. Kyynel vuolahti poskelleni ja peräännyin hieman.
''Kaoru!'', tämä huudahti samalla, kun lähdin juoksemaan ulos koulun harjoituskentälle.
''Vihaan tätä!'', huusin itkuisella äänelläni. Otin maasta yhden kunain, joka oli pudonnut edellisiltä harjoituskerroilta.
''Vihaan!'', huusin ja heitin kaikella voimallani kunain paksuhkoa puusta tehtyä pylvästä päin. Se tietenkin lensi pylvään ohitse täydellä voimalla maahan.
''....'', yritin rauhoittaa mieltäni ja hain kunain itselleni.
*Tällä kertaa osun*, sanoin itselleni varmalla äänen sävyllä mielessäni. Asetuin heitto valmiuteen samalle paikalle mistä viimeksikin heitin, tähdäten pylvään kekselle.
*Nyt!*, huudahdin mielessäni ja heitin kunain pylvästä kohden. Tällä kertaa se osui, muttei ihan keskelle. Hymyilin saavutukselleni, nimittäin en ole koskaan saanut heitettyä mitään noin lähelle kohdettani. Kuulin pian taputuksia takaani. Niin kuin normaalisti, en välittänyt tästä vaan hain kunain itselleni. Asetuin heitto asentooni, pitäen heittokättäni noin olkapään korkuudella ja toisella kädelläni tähtäsin heitto suuntaa. Pian tunsin jonkun käsien tarttuvan omistani. Säikähdin ja huitaisin tätä melkein kunaillani tätä.
''Hmh'', henkilö hymähti ja katsoin ihmetellen tätä.
''Sinä? Mitä teet täällä?'', kysyin ja pakitin hieman.
''Kuulin huutoa, joten päätin tulla katsomaan mitä täällä tapahtuu'', poika sanoi pieni hymy huulillaan samalla vetäen kunain taskustaan. Salaman nopeudella kunai lensi parin sentin päässä kasvoistani suoraan vierelläni olleeseen pylvääseen. Säikähdin kunaita ja katsahdin mihin se lensi.
*Wow..*, ihmettelin huomatessani sen osuneen aivan keskelle.
''Sinä todella olet hyvä tässä, Chi'', sanoin samalla kohauttaen hieman olkiani.
''Tuuriahan tuo, kyllä minä pystyn parempaan, jos vain yritän!'', vastasin kilpailun himoisesti ja juoksin hakemaan terävät aseet.
''Katso ja opi'', hymähdin ja pikaisesti viskoin ne pylvästä kohden. Molemmat niistä osuivat puuhun mutteivat keskelle. Poika hymähti ja kävi hakemassa kunait.
''Ehkä sinun pitäisi katsoa ja oppia'', poika sanoi ystävällisellä äänen sävyllään, samoilla sekunneilla heittäen kunait kohdetta päin. Molemmat niistä osuivat keskelle.
''Tuuriahan tuokin!'', naurahdin.
''Anteeksi, mutta minun täytyy mennä tunnille. Eikö sinunkin pitäisi?'', poika katsoi minua kysyvästi. Aivan, kun olisi odottanut jonkinlaista panikointia minussa.
''Sano minun lähteneeni kotiin, koska olin kipeä'', vastasin rennolla äänen sävyllä. Poika nyökkäsi ja lähti juosten kohti koulua. Vale ei ollut ehkä mikään parhain, sillä koululta näki helposti harjoittelukentälle. En voinut enään riskeeraada aikaa kuuntelemalla turhia tunneilla, minun täytyy harjoitella päästäkseni samalle tasolle, kuin muut luokkalaiseni! Puristin käteni nyrkkiin ja suuntasin salamanlailla suurta puuta kohden, joka oli tolppista hieman kauempana. Iskin nyrkkini puuhun, joka aiheuttu rystysistäni tulevan punaiset ja iho naarmuuntui. Purin hampaitani kivusta ja iskin toisen käteni puuhun. Jatkoin samaa toistoa koulun loppuun asti, jolloin rystyseni olivat aivan punaiset, kipeät ja veriset.
''Vielä pari kertaa'', sanoin hengästyneenä. Iskin nyrkkini kaikilla lopuilla voimillani puuta päin samalla lahoten kiduten maahan. Käsistäni oli lähtenyt aivan kokonaan tunto ja pieninkään kosketus sattui.
''Auuu, ai, ai ai!'', huusin samalla noustessani tuskissani ylös.
''Jos en voi käyttää käsiäni, käytän jalkojani!'', tokaisin itselleni ja potkaisin puuta. Olin niin väsynyt, että potku oli aivan heikko.

//Opettajan näkökulmasta//
*Hmh, pitäisiköhän asialle tehdä jotain?*, sanoin hieman turhautuneena, katsoessani tyttöä harjoituskentälle johtavalta ovelta. Tämä lyyhistyi maahan aivan väsyneenä ja kolhiintuneena.
*En haluaisi uskoa tämän tytön omistavansa demonia sisällänsä.. Minori on suunnilleen samanikäinen ja tätä arvostetaan paljon, eikä pojan demonista juurikaan välitetä. En voi kylläkään kieltää tapahtunutta(opettaja muistelee siis sitä, kun Kaoru suuttui luokallensa aivan pienenä, johtaen demonin melkein irtautumiseen)..*, huokaisin ja kävelin tytön luokse.
''Kaoru!'', huudahdin ja istahdin tämän vierelleen. Tyttö esitti, kuin ei olisi huomannutkaan minua.
''Huoh, anna kätesi niin laitan niihin siteet'', huokaisin ja tyttö toi kätensä minua kohden. Kiedoin siteet varovasti tämän käsiensä ympärille.
''Sinun ei pitäisi harjoitella huolittomasti. Eikä pyytää muita luokkalaisia valehdella minulle'', selitin hieman pettyneellä äänen sävylläni.
''No anteeksi'', tyttö tokaisi eikä yrittänyt edes tehdä katsekontaktia kanssani.
''...Tiedän yhden hyvän pikaruoka paikan, haluaisitko tulla mukaani? Käyn siellä usein koulun jälkeen'', sanoin ystävällisellä äänen sävylläni. Muistellen mitä neiti tumare minulle selitti eilen...

''Miksi kutsuit minut neiti tumare?'', polvistuin keskellä tämän huonetta. Tumaren huone ei ollut mitenkään erityinen, huoneen päässä oli pieni koroke minnä tumare istui. Tällä oli suurehko kaunis penkki jolla tämä istui ja upeasti vuolattu työpötä edessään. Työpöydällä oli erillaisia paperilappusia. Naisen vierellä oli yksi SLP-agenteista, joka ei liikauttanut lihastakaan. He olivat parhaita työssään, eivät koskaan herpaannu mahdollisesta uhasta.
''Haluaisin jutella oppilaistasi hieman'', nainen sanoi ystävällisellä äänen sävyllään minulle hymyillen. Naisella ei ollut huppua päässään, mutta maski peittämännä suun. Naisen kirkkaan siniset silmät ja pitkät mustat hiukset kiilsivät auringon valossa.
''Mitä oppilaistani?'', vastasin kohteliaasti, samalla katsoen tätä.
''Luokallasi on kaksi kemonoa.. oletko varma, että pystyt vahtimaan heitä? Kai heillä menee hyvin?'', nainen kysyi kiinnostuneella äänen sävyllään.
''No, tuota.. Minori Unity on menestynyt tähän asti hyvin koulussa, hänellä tuntuu olevan ystäviä ja onkin aika suosittu tyttöjen kesken.. Mutta, Kaoru Akiyama, no.. hänellä ei juurikaan ole ketään. Tyttö viettää päivät yksin ja yrittää kuulua joukkoon. Kaikki luokkalaisista suurimmaksi osaksi kiusaavat häntä..'', vastasin huokaisemalla ja kääntämällä katseeni maahan.
''Vai niin.. Tiedäthän, vaikka kaikki syrjivät tyttöä voit itse yrittää tutustua tähän. Emmehän me halua hänen masentuvan ja joutua demonin hyökkäyksen kohteeksi'', nainen vastasi hieman varoittaen.
''Mutta!'', mutisin.
''Ei muttia, olet kokenut saman yksinäisyyden Satoyuki, tiedän sen. Älä anna muiden kokea samaa'', tämä hymyili minulle kannustavasti.
''Niinkai.. Mutta hän ei osaa mitään, ei ninjutsua, ei genjutsua ainoa mitä tyttö voi tällä hetkellä harjoittaa on taijutsu.. Mutta Kaoru vaikuttaa aika heikolle siinäkin'', vastasin naiselle hieman pettynyt ilme kasvoillani.
''Kyllä se siitä, mutta mistä ihan oikeasti halusin puhua on oppilasarvostelut. Kiren kokeet ovat taas tulossa pian, joten tarvitsen jokaisesta oppilaasta arvostelut. Pystytkö siihen?'', tämä kysyi hymyillen.
....

//Kaorun näkökulmasta//
''Kuulostaa ihan kivalle..'', vastasin ja nousin ylös maasta.
''Opettaja?'', kysyin hieman hiljaisella äänen sävyllä.
''Hmh?'', tämä vastasi.
''Miksi kaikki hylkivät minua?'', kysyin samalla katsahtaen ympärilläni olevia kauppoja.
''..En tiedä'', Tämä vastasi. Vaikutti sille, että opettaja tiesi jotain.
''Mmh'', huokaisin ja katsahdin takaisin maahan.
''Entä, keitä vanhempani olivat.. tai ovat?..'', kysyin taas uusi pilke silmissäni.
''En.. osaa sanoa, pahoitteluni Kaoru'', Satoyuki vastasi hieman itsestään pettynellä äänen sävyllään.
''Vai niin, eihän se ole sinun vikasi. Et varmaankaan tunne kunnolla kenenkään vanhempia'', vastasin ja pilke silmissäni katosi. Katsahdin mustiin hiuksiini, joiden latvat punersivat.
''Perillä ollaan!'', tämä tokaisi ja kaarsi reippaasti oikealle.
''Yuoki's...'', katsahdin kylttiin. Kävelin opettajani perässä sisälle ruokalaan.
''Kahdet tavalliset'', opettaja sanoi ja myyjä lähti tekemään tilausta salaman lailla.

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

07.09.2015 15:42
Koulun loputtua suuntasin leikkikentälle, jossa odotin muiden lasten olevan. Huomasin jo kaukaa katsottuna Shigeon, Chin, Whitneyn ja pari muuta oppilasta.
*Shigeo? En tiennyt hänenkin hengailevan leikkikentällä*, ajattelin ja jatkoin kävelemistäni. Pian kentälle saavuttuani kuulin Chin äänen.
"Kaoru, osallistutko kisaamme?", poika kysyi ja huomasin Shigeon turhautuneen ilmeen.
"Mistä kisataan?", kysyin katsahtaen ympärilläni olevaa porukkaa.
"Se kuka on ensimmäisenä harjoittelupuistossa voittaa! Häviäjät joutuvat antamaan herkkunsa voittajalle!", Whitney tokaisi hieman ylpeilevällä äänen sävyllä.
"Kyllähän se käy", sanoin ja otin taskuistani kouraallisen karkkia herkkukasaan. Pian yksi toisen luokan pojista lähti viemään herkkuja pussukassa maalille. Odotimme hetken aikaa, jonka jälkeen jokainen meistä asettui valmiiksi juoksemaan. Katsoin ympärilleni, huomaten jokaisen täysin valmiina juoksemaan.
''Juoksekaa!'', toisen luokan tyttö huudahti ja jokainen meistä sinkosi juoksuun. Huomasin Chin ja toisen puoliskon ryhmäläisistä juoksevan oikealle ja Shigeon juoksevan vasemmalle, tietenkin pikaisesti ajateltuna seurasin Shigeota. Vähän matkan päästä vauhtini hiipui ja poika katosi yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.
*Vitsit!*, tokaisin ja pysähdyin hetkeksi. Otin happea ja lähdin täysillä vauhdeilla juoksemaan pojan kiinni. Vaikka pääsinkin takaisin vauhteihini, en saanut enään tätä kiinni.
*Häviän tämän..*, ajatus kävi mielessäni. Muistin erään oikoreitin lähistöllä ja kaarsin sinne nopeasti.
*Vielä vähän matkaa!*, totesin ja nopeutin vielä enemmän vauhtejani. Saavuttuani puistolle huomasin korkeimman kuusen vieressä pussukan ja sen siihen vieneen lapsen aivan kangaspussin vierellä. Pian huomasin sivusilmälläni kaikki muut lapset.
''Vielä vähän!'', huudahdin itselleni, mutta turhaan. Whitney kurotti kangaspussukan hihnoista kiinni ja merkitsi kuusen runkoon voittonsa viivana. Minulla ei ollut vielä yhtäkään viivaa puussa, puolet kuuluivat Shigeolla, Chinille ja Whitneylle.
*Jaah, sinne menivät ne viikon karkit*, huokaisin ja lähdin kotiin päin sanomatta sanaakaan.
''Huoh, hukkaan meni sekin kisa'', totesin ja kävelin nopeasti, en halunnut kenenkään tulevan juttelemaan minulle. Olin vieläkin hieman hengästynyt, mutten välittänyt asiasta.

Nimi: Minori Unity // Äänikylä

06.09.2015 20:06
Katsoin Kaoru Akiyaman ja Shigeo Tsukadan kaksintaistelua tarkkaavaisena ja saatoin ottaa muutaman vinkin Shiegon liikkeistä, joilla hän aina onnistui väistämään Kaorun iskut. Lopulta Kaoru makasi selällään maassa ja oppilaiden onnittelut saivat Kaorun nousemaan ylös. Hän vetäytyi syrjempään kättelemättä Shiegoa, mutta hänen vastustajansa ei näyttänyt välittävän. *Kyl mä parempaan pystyn*, ajattelin itsevarmasti hymähtäen.
”Toinen kierros, Minori ja Satoki”, opettaja sanoi ja käski minut katseellaan tulemaan kentälle. Hypähdin esiin muiden joukosta, Satokin työntyessä toisesta kohdasta. Vilkaisin nopeasti Harua – joka seisoi toisen pojan vieressä. Aegan hoka gijutsuni aktiovitui tehden silmistäni sinimustat. Samassa saatoin nähdä vastustajani sisällä vilisevän chikuran kaikkialla kehossa. Huomasin Satokin sävähtävän hieman, ja tiesin hänen sisimmässään pilkahtavan pelon, mikä kertoi silmieni toimivuudesta tällä hetkellä. Tiesin Satokin odottavan minun iskuani, joten syöksähdin häntä kohti, mutta vaaleahiuksinen poika väisti hyppäämällä sivulle. Hoka gijutsuni avulla tiesin kuitenkin hänen tekevän niin, ja suoristin jalkani potkaistakseni häntä. Potku meni perillä ja Satoki kaatui selälleen. Hän ei luovuttanut, sillä noustuaan ylös hän suuntasi nyrkkinsä minua kohti. Ponnistin ilmaan ja hänen ollessa kohdallani putosin hänen päälleen ja lopuksi hän makasi pyörtyneenä mahallaan. Irvistin hymyillen ja katsahdin opettajaan ilmeellä ’ei hänen ollut tarkoitus pyörtyä’. Oppilaat onnittelivat minua, enkä voinut olla kuulematta kuinka kaksi tyttöä hihkuivat innoissaan ja kun katsoin heitä, toinen heilautti hiuksiaan. Iskin hänelle silmää ja poistuin kentältä. Opettaja nosti Satokin pois kentältä erästä tolppaa vasten istumaan ja toinen oppilas meni herättelemään häntä.
”Kolmas kierros, Tiffany ja Iwao.”

Muutaman tunnin kuluttua koulu loppui ja oppilasvirta vyöryi käytävillä uloskäyntiä kohti. Astuin koulunpihalle ja jäin odottamaan parasta ystävääni, joka oli eri luokalla. Hetken kuluttua tuttu hahmo astui koulujen ovista. Hänen valkoiset hiukset oli nostettu ylös siistiksi irokeesiksi. Poika irvisti nähdessään minut ja asteli luokseni.
”Kuulin et sun vastustaja kaksintaisteluissa pyörty. Oot sä ihan tosissas? Teit sä sen Harun takia?” ruskeasilmäinen poika virnisti hymyillen. Naurahdin pienesti ja lähdimme kävelemään kylään.
”Halusin ehkä hieman irstailla, mutta ei se täysin tarkoituksellista ollut”, sanoin. Jatkoimme matkaa ramen ravintolaan, jossa söimme tavallisemme juttellen harjoittelusta ja loppukuusta olevasta kiren-kokeesta.


// ^-^!!

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

06.09.2015 11:14
Aamulla herätessäni olin innoissani, sillä nyt minulla oli ystävä! Ekaa kertaa koko elämässäni, kun joku oikeasti huomioi minua. Tein innoissani aamu askareeni ja lähdin koululle päin. Juoksin hymy naamassani torin läpi ja pysähdyin eräälle kioskille, otin nopeasti omenan ja jätin rahat tiskille. Jatkoin matkaani juoksemalla yhä samalla syöden omenaa. Käännyin umpikujalle ja hyppäsin seinämän yli. Saavuttuani koululle heitin omenan pois ja huomasin koulun muut lapset, kuten Minorin, Shigeon, Whitneyn ja Satokin. Hain katseellani Chiä, mutta häntä ei näkynyt missään.
''Ompa toi oudolla päällä'', kuului kuiskintaa oppilaiden joukosta. Pian huomasin olevani kaikkien keskellä ja otsatukkani oli siirtynyt silmäni päältä. Nolostuin hieman ja siirsin pikaisesti hiukset takaisin peittämään oikeanpuolen silmäni. Huomasin Shigeon katseen ja tämä oli hieman järkyttyneen näköinen. Katsoin tätä ensin hieman nolostuneella ilmeellä, jonka jälkeen käännyin ja leikilläni ilmeilin hieman totista. Kävelin nopeasti sisälle luokkaan, joka oli melkein tyhjä. Siellä oli jo pari oppilasta, joista yhden erotin Chiksi.
''Chi!'', hihkaisin hieman innostuneella äänellä.
''Hei Kaoru'', tämä sanoi hieman hermostuneella äänen sävyllään.
''Mitä täällä teet?'', kysyin pojalta hieman ihmetellen.
''Samaa mitä sinäkin'', tämä vastasi ja vilkuili ympärillemme.
''Voisitko mennä?..'', tämä kuiskasi ja kääntyi edessään olevia oppikirjojansa päin.
''Ömm, okei?...'', vastasin ja jatkoin matkaani omalle paikalleni. Pian luokkalaisia virtasi luokan ovesta sisälle omille paikoilleen. Shigeo istahti vierelleni ja katsoin tätä sivusilmälläni hetken aikaa, jonka jälkeen käännyin taas pois päin, kuten koulun ovien luona. Poikaa ei taaskaan näyttänyt kiinnostavan, joten tein normaalisti opettajan sanomia tehtäviä oppikirjoista. Edessäni istui kaksi tyttöä, jotka kuiskivat toisilleen. Erotin vain joitain sanoja heidän puheistaan.
''Vai mitä, että Minori on aika hyvännäköinen?'', toinen tyttö kuiskasi.
''Ja pah, Shigeo on paremman näköinen!'', toinen tyttö totesi myös kuiskaten. Käännyin katsomaan poikaa vierelläni, mutta tätä ei näyttänyt yhtään kiinnostavan tyttöjen kuiskinta.
*Kuuleeko hän edes heidät? Ei, kyllä hän kuulee.. hmm..*, mietin ja tytöt edessämme jatkoivat.
''Chi on kyllä aika hyvännäköinen'', kolmas tyttö ilmoitti kuiskaten. Pian heidän juttelu siirtyi toiseen aiheeseen, en kuullut taaskaan melkein mitään, mutta erotin pari sanaa.
''Onnistuukohan meidän jekku? Olen varma, että Chi epäonnistuu.. Se tyttö ei edes tajua mitään!'', yksi tytöistä kuiskasi.
*Epäonnistuu? Mistä he puhuvat? Kuka tyttö?*, ihmettelin. Huomasin pian hymyn Shigeon huulilla.
*Mitä?*, olin ihan ihmeissäni. Katsoin hetken aikaa poikaa, kuin olisin odottanut vastausta, mutta opettaja sai katseeni siirtymään itseensä lausumalla nimeni.
''Kaoru tulisitko eteen?'', opettaja huokaisi ja nousin penkiltä.
''Mitäh?'', vastasin samalla kävellessäni eteen. Opettaja ei vastannut vaan alkoi luetella luokkalaisten nimiä.
''Shigeo ja Kaoru te olette pari'', Satoyuki ilmoitti ja jatkoi muiden parien ilmoittamisessa.
''Missä?'', ihmettelin ja katsoin poikaa, joka valittiin parikseni.
''Kaksintaistelussa'', opettaja vastasi ja poika katsahti minuun.
''Tästä tulee liian helppoa'', poika naurahti ja kävelimme harjoittelu kentälle. Kentällä oli kolme harjoittelu pylvästä, jossa oli ympyrä muotoiset tikkataulun tapaiset taulut. Ne olivat tarkoitettu veitsien, kunaiden ja puukkojen heiton harjoitteluun. Keskellä kenttää, oli kaksintaistelu kenttä, jonne olimme suuntaamassa.
''Ensimmäinen kierros, Shigeo ja Kaoru'', opettaja huokaisi. Hän tiesi, että häviäisin pojalle.
Astuimme kentälle ja kävelimme toisiamme vastapäätä.
''Kaikki keinot käytössä, jos yritätte tappaa toisenne tulen estämään. Taistelun loputtua kättelette toisianne, aloittakaa'', opettaja selitti ja siirtyi sivulle. Laitoin jalkani tiukasti maata vasten ja katsoin, kuinka Shigeo lähti tulemaan minua päin. Hypähdin sivulle yrittäen potkaista poikaa jalallani tämän kylkeen. Tämä kumminkin esti potkun käsillään ja kaatoi minut maahan. Otin nopeasti maasta tukea ja hypähdin ylös yrittäen lyödä tätä, mutta poika olikin pian minun takanani ja kumosi minut maahan hypäten päälleni pitäen nyrkkiä parin sentin päästä kasvoiltani. Katsoi hieman pettyneenä taivaalle, kun muut luokkalaiset hurrasivat pojalle. Nousin nopeasti ylös maasta, enkä edes kätellyt poikaa, vaan kävelin syrjemmälle.
*En voi näyttää näi heikolle muiden edessä!*, totesin mielessäni.
*Tästä päivästä lähtien, rupean harjoittelemaan! Entistä kovemmin!*, hymähdin ja käännyin katsomaan seuraavaa ottelua.

Nimi: Minori Unity // Äänikylä

05.09.2015 20:32
Kuului naksahdus ja kaksi lyhyempää katanaa kiinnittyivät mustaan selkään. Kun hän kääntyi minua kohti, otsalla välkähti otsasuojus jota koristi äänikylän merkki. Masato käveli luokseni hymyillen ja pörrötti hiuksiani kädellään. Veljeni oli muutama päivä sitten ylentynyt areniksi ja oli lähtemässä suorittamaan saamaansa tehtävää. Myös toinen veljeni Michi oli valmistautunut lähtemään senseinsä ja kahden tiimiläisensä kanssa harjoittelemaan ja suorittamaan kirenin tehtäviä.
”Pitää mennä. Nähdään äiti”, Masato huudahti. ”Muistakaa opiskella ahkerasti , Michi, Minori ja Asami.” Sen jälkeen hän avasi oven ja poistui talosta jättäen äidin hyvästin kaikumaan. Katsoin hänen peräänsä merkityksettömillä silmillä kateellinen kihelmöinti vatsassani ärsyttäen. Siskoni kosketti olkapäätäni ja kysyi: ”Oot sä valmis? Kello on jo kymmentä vaille yheksän.”
”Joo mennään vaan”, sanoin nostaen reppuni selkään. Suljimme oven perässämme ja suuntasimme sen jälkeen koulua kohti. Monet ruokapaikat, kaupat ja muut pienet putiikit olivat jo lähes kaikki auki – ihmiset kävelivät kadulla ja aurinko oli noussut jo paistamaan taivaalle. Sieltä täältä kuului koirien haukuntaa ja ihmiset huutelivat toisilleen tervehdyksiä normaaliin tapaan.
Samassa huomasin hieman edempänä kävelevän vaaleanruskea hiuksisen tytön. Hänellä oli yllään musta polvien yläpuolelle yltävä hame, valkomustaraidallinen t-paita, sekä mustat polvisukat. Pitkät hiukset heiluivat askelien mukana, kävelyn tahtiin. Jätin Asamin yksin, kun juoksin tytön kiinni. Yllätin tytön laittamalla oikean käteni hänen harteilleen, jatkaen kävelyä hänen vierellään.
”Mitä kuuluu, Haru?” kysyin vinkaten silmää minua lyhyemmälle tytölle. Haru-tyttö pudisti päätään huvittuneena ja katsahti ruskeisiin silmiini omilla haaleansinisillä, kirkkailla silmillään.
”Et viitsisi Minori”, Haru sanoi. ”Ja ota kätesi pois.” Hän kohotti kättäni ja laski sen pois hartioiltaan.
”Älä nyt, meistä voisi tulla jotakin-”, aloitin, mutta Haru juoksi jo toista poikaa kohti kädet auki valmiina halaukseen. Pyöräytin silmiäni turhautuneena ja jatkoin matkaani koulun pihalta sisälle, etsien luokkani, jonka ovi oli jo auki.


//Kirjotin siis tämän tarinan, joka merkkaa sitä, että Minorin aegan silmät ovat jo aktivoituneet rakkaudesta Harua kohtaan//

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

05.09.2015 15:45
Taas normaalina koulu päivänä kävin normaalisti koulussa, jonka jälkeen jäin koulun pihalle viettämään aikaani. Hieman syrjempänä koulusta sijaitsi kaksi keinua ja liukumäki, jossa koulun lapset voisivat leikkiä koulupäivän aikana. Vietin täällä yleensä paljon aikaani koulun jälkeen tai leikkikentällä, jossa muut lapset viettävät aikaansa koulun jälkeen.
*Minun on niin vaikea hankkia ystäviä, kun jostain syystä heidän vanhempansa eivät pidä minusta.. Odotan innolla kiren kokeita, sillä jos onnistun läpäisemään sen pääsen mahdollisesti hyvään tiimiin.. Sitten joidenkin on pakko arvostaa minua edes jollain asteella! Harmi vain, että kokeisiin on vielä pitkä aika*, mietiskelin ja muistin, että huomenna vietän syntymäpäivääni, jolloin täyttäisin yhdeksän. Huomasin pian Shigeon tulevan koulun ovista ulos.
*Mitä hän tähän aikaan koulussa teki?*, ihmettelin ja katsoin tämän kävelevän ohitseni. Tämä huomasi minut, muttei kiinnittänyt huomiota. Tämä vain käveli kotiinsa.

Pian olikin jo ilta, mutten jaksanut vielä lähteä. Aurinko värjäsi maan punertavalla sävyllään ja lämmin tuuli virtasi pihalla. Istuskelin keinulla, keinuen hiljaisia vauhteja hiljaisella koulun pihalla.
''Katsos kukas se täällä on'', kuului hiljaisuuden rikkova ääni. Samalla toinen ääni hymähti ja käännyin katsomaan taakseni.
''Tekö?'', katsoin kahta poikaa ja yhtä tyttöä takanani. Heidän nimensä olivat Marcus Lyndon, Ivalu Christensen ja Hara Inata. Heillä oli aina jotain minua vastaan, mutta en ymmärtänyt mikä. He rupesivat heittelemään loukkauksia, muttei minua jaksanut kiinnostaa.
''Miten tuollainen idiootti voi olla edes ninja koulussa, kun ei osaa edes perus ninjutsua?!'', Ivalo nauroi.
''Katso nyt tuota, ei vanhempia eikä sukua, aika noloa'', Hara naurahti.
''Yrittää esittää olevansa jotain, mikäkin roska'', Marcus sanoi ja kaikki rupesivat nauramaan. Nousin ylös keinusta kääntäen selkäni heihin päin.
''Ooouu, varokaa, nyt hän suuttui'', Ivalu sanoi loukkaavan iloisella äänen sävyllään.
''Jos teillä ei ole muuta tekemistä, kuin pilkata ja kiusata toisia niin te olette roskia'', tokaisin painaen käteni nyrkkiin.
''Ja pah, me sentään osataan ninjutsua ja taijutsua sinä et osaa edes niiden perusteita!'', Hara huudahti samalla tehden maan ja ilman käsimerkit.
*Salama?*, mietin, kun tämä vetäisi kunain taskustaan. Kunaista tuli pian erittäin kirkas ja sähköinen.
''Maistappa tästä kakara'', Hara nauroi suunnaten minua kohden samalla, kun muut nauroivat pojan takana. Katsoin lähestyvää poikaa lihasta liikauttamattakaan, kun pian jokin tarttui pojan olkapäästä kiinni kumoten tämän maahan. Huomasin minun pelastaneen olevan luokkalaiseni Chi Mao.
*... en tiennyt hänen olevan noin hyvä!*, ihmettelin ja katsoin kuinka Ivalo ja Marcus juoksivat Haran luokse järkyttyneen näköisinä.
''Tämä ei jää tähän!'', Hara totesi, kun kolme kireniä katosivat pois.
''Ei kai sinuun sattunut?'', tämä kysyi hieman hermostuneena.
''Ei'', vastasin ja nostin reppuni maasta ja jatkoin:
''Olisin pärjännyt itsekkin'', kohautin olkapäitäni ja käännyin pois päin.
''Vanhempani eivät pidä sinusta, mutta haluaisin olla ystäväsi'', poika hymyili, vieläkin pieni hermostunut ilme naamassaan.
''Hmh? Niinkö?'', käännyin katsomaan ihmeissäni tätä.
''Kyllä, oikeastaan minullakaan ei ole ystäviä..'', tämä vastasi.
''Mmh, Ystäviä?'', kysyin hymyillen.
''Ystäviä'', poika vastasi hymyillen takaisin. Laskin reppuni takaisin maahan ja jäimme keinumaan vielä hetkeksi aikaa. Juttelimme kaikesta turhasta, jonka jälkeen lähdimme koteihimme.
''Tämä oli paras päivä ikinä!'', totesin hieman kovaan ääneen avatessani oveani, kunnes asuni viereisen asunnon täti heitti minua hiusharjalla.
''Täällä yritetään nukkua!'', nainen huusi. Naurahdin ja astuin sisälle asuntooni.

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

02.09.2015 10:59
Heräsin keskellä yötä painajaiseen taas. Olen jo pitkään nähnyt näitä painajaisia, mutta herätessäni en muista niistä mitään. Muistan ainoastaan nähneeni jotain suurta, pelottavaa ja voimakasta. Voimakkaampaa, kuin tumaremme. Nousin ylös sängystäni ja suuntasin keittiöön juomaan mehua. Otin hanan vierestä lasin ja kaadoin siihen jääkaapista kylmää mehua. Istahdin keittiön pöydälle, katsoen sängyn viereisestä ikkunasta ulos. Ainoa asuntoni valo tuli ulkona loistavasta puolikuusta. Kun olin saanut juotua suuntasin takaisin sängylleni, mutta en saanut ollenkaan unta. Halusin niin kovasti tietää mistä uneni johtui tai mihin se liittyi. Lopulta yöni meni siihen, kun yritin muistella painajaistani.

Aamulla noustessani sängystäni olin aivan väsynyt. En jaksaisi tänään millään lähteä kouluun, mutta pakko sitä oli käydä, jos halusin tulla hyväksi ninjaksi. Otin lattialta mustat farkkuni, jotka olivat polvien kohdalta rikki ja puin mustan toppini. Topin päälle puin mustan hupparini mitä pidän aina päälläni. Laitoin mustat tennarini jalkoihini ja tällä kertaa muistin sitoa kenkien nauhat. Tartuin reppuni, jossa oli sinimustia ruutu kuvioita ja nostin sen selkääni. Kampasin hiukseni ja lähdin koululle päin ilman, että olin edes syönyt aamiaista. Heilautin hieman etuhiuksiani oikeanpuolen silmäni päälle. En tykännyt siitä, kuinka ihmiset katsoivat sitä oudosti. Kävelin torin läpi, koska halusin ostaa omenan. Voisin syödä sitä matkallani kouluun. Kävelin erään kioskin luokse kaivaen hupparini taskusta melkein tyhjän lompakkoni. Kioskin pitäjä ei huomannut minua, vaan maalasi jonkinlaista maisemaa taululle.
*Vau!*, ajattelin nähdessäni maalauksen. Se oli niin oikean näköinen ja kaunis. Katselin omenoiden hintaa ja totesin, että minun rahani riittävät juuri ja juuri.
''Köh, köh'', yskin saaden naisen huomion minuun. Nainen kääntyi hymyillen minua kohden ja kysyi:
''Mitä saisi...'', tämä keskeytti lauseensa huomatessaan, kuka olin.
''Sinä! Mene pois täältä!'', tämä huusi ja viskaisi omenan minua päin. Kaaduin maahan tiputtaen rahani hiekkaiselle tielle ja kaikki kioskin läheiset ihmiset kerääntyivät ympärilleni.
''Älä enään koskaan tule lähellekkään kioskiani!'', nainen huusi ja kääntyi selkä minuun päin. Heillä kaikilla oli se sama katse silmissään, en tiennyt mitä niin outoa siinä katseessa oli, mutta kaikilla oli aina se katse katsoessaan minua.
''Älkää katsoko noin!'', huusin ja kyynel vierähti poskelleni. Keräsin kaikki mahdolliset rahani, otin myös naisen heittämän omenan ja lähdin juoksemaan nopeasti koululle päin katsomattakaan taakse. Huomasin luokkalaisiani kävelevän samaa matkaa koululle päin, joten päätin pyyhkiä kyyneleet poskiltani ja laitoin hiekassa olevat kolikkoni takaisin lompakkooni. Omena oli kolhiintunut ja hieman pilalle mennyt, mutta en välittänyt siitä. Taisin olla ainoa meidän luokaltamme, jolla ei ollut ketään perheen jäsentä. Käänsin katseeni maahan ja aloin syömään omenaa. Osa vanhemmista kiersi minut kaukaa, en ymmärtänyt miksi, mutta niin he kaikki tekivät. Syötyäni omenan heitin siitä jäljelle jääneet tähteet koulun läheiseen pusikkoon ja kävelin kouluun sisälle.

Koulussa pysyttelin kaukana luokkalaisistamme, sillä he pysyttelivät kaukana minusta. Huomasin opettajamme kävelevän ohitseni, niinpä nostin repun selkääni ja kävelin tämän perässä luokkaan. Kävelin paikalleni laskien reppuni tuolini vierelle. Istahdin paikalleni ja kaikki hiljentyivät kuuntelemaan opettajaa. Lopulta parin tunnin päästä saamme taas yrittää jonkinlaista ninjutsu tekniikkaa. Kaikki onnistuivat tekemään perus kukan kloonaamistekniikan, mutta minun kukkani näytti kuolleelta tikulta. Tietenkin kaikki rupesivat nauramaan minulle.
''Joo, tein tämän tarkoituksella! Katsokaa vain kyllä minä pystyn siihen, jos haluan!'', tokaisin ja yritin uudelleen. Katsoin kukkasta opettajan kädellä ja tein nopeasti kuun, elämän ja kasvin käsimerkit. Tällä kertaa kukka oli myös kuollut, mutta siinä oli kaikki lehdet.
''Ehheh... Tämäkin oli tarkoituksella!'', huudahdin yrittäen olla vitsikäs.
''Huoh.. Kaoru palaa takaisin paikallesi..'', opettaja huokaisi ja kävelin paikalleni. Olin niin väsynyt, etten jaksanut keskittyä mihinkään juuri nyt.

Nimi: Kaoru Akiyama // Äänikylä

01.09.2015 11:23
Istuskelin taas illalla yksin keittiöni pöydän äärellä, syöden pikanuudeleita. Asun yksin eräänlaisessa vuokrahuoneessa, jonka itse tumare minulle vuokrasi!
*Olen niin kiitollinen tälle, hän on oikeastaan kylän ainoa ihminen, joka minusta välittää. Muut pilkkaavat, haukkuvat ja käyttäytyvät minua kohtaan, kuin mitäkin roskaa...*, totesin ja söin vikat nuudelit, jonka jälkeen tömäytin lautasen pöydälle laskien haarukan lautaselle. Nousin tuolilta ja kävelin vessaa kohden, ottaen oven viereiseltä pikkupöydältä hammasharjani. Kävelin vessaan sisälle ja asetuin lavuaarin eteen ottaen melkein lopussa olleen hammastahnan. Laitoin vikat hammastahnat hammasharjan harjakselle ja rupesin pesemään hampaita. Kun olin saanut hampaani pestyä vaihdoin asuni yökkäreihini ja asetuin vanhalle sängylleni, joka näytti aika huonokuntoiselta. Kietouduin peittoni alle lämpimään ja suljin silmäni toivoen, että huomisesta tulisi parempi päivä.

''Trrrrrrrrrr!'', herätyskelloni pirisi. Painoin tyynyäni korviani vasten yrittäen vaimentaa metelin. Lopulta annoin periksi kellolle ja löin kädelläni sen sammuksiin. Avasin vasemmanpuoleisen silmäni ja katsoin kelloa. Näköni yritti tarkentaa kelloon, mutta näin sen vain sumeana mustana lönttinä. Otin kellon käteeni ja toin sen lähemmäksi naamaani.
''EIKÄ!'', huudahdin ja tiputin kelloni maahan, huomatessani nukkuneeni pommiin. Viisarit näyttivät yhdeksää ja tietysti tunnit alkavat yhdeksältä. Nousin pikaisesti sängyltäni ja juoksin vaihtamaan yöpukuni normaali asuuni. Otin reppuni pikaisesti selkääni ja laitoin kengät jalkaani, unohtaen sitoa kengännauhat. Juoksin ulos suunnaten kohti koulua, laittaen huppariani kiinni samalla. Aurinko sokaisi silmäni, jonka takia juokseminen vaikeutui hieman. Päätin käyttää oikoreittiä, jonka olen itse löytänyt. Juoksin erään torin läpi väistellen kauppiaita.
''Varo senkin kakara!'', yksi miespuolinen kauppias huusi. Jatkoin juoksemista, enkä välittänyt hänestä. Pian huomasin vanhan naisen edessäni, joka kantoi painavan näköistä koria kädessään. Yritin väistää tätä, mutta käteni tömähti naisen käteen, joka aiheuttu korin tipahtamisen maahan.
''Saat vielä maksaa tästä!'', nainen kirosi ja alkoi keräämään levinneitä hedelmiä takaisin koriinsa. En välittänyt vaan jatkoin matkaani. Pian aloin hahmottamaan koulurakennuksen erään kioskin takana. Olin jo tässä vaiheessa hengästynyt, mutta jatkoin juoksemista. Juoksin eräälle umpikujalle, jonka seinämän vieressä oli roskakori ja pari laatikkoa. Kapusin roskakorin päälle, jonka jälkeen hypähdin laatikoiden päälle ja laatikoiden jälkeen seinämän yli. Juoksin kouluun sisälle ja lähdin metsästämään luokkaani. Toisen luokan lapset, joita ei oltu vielä päästetty sisälle nauroivat minulle, mutta en taaskaan välittänyt. Juoksin rappusia ylös, jonka jälkeen näin jo luokkani.
*Vihdoinkin!*, ajattelin ja hidastin vauhtiani. Koputin oveen, mutta kukaan ei avannut sitä. Koputin yhä uudelleen ja uudelleen, jonka jälkeen suuntasin katseeni koulun käytävän suureen kelloon.
''M.. Mitä? Ette ole tosissanne!'', tokaisin, kun huomasin kellon olevan vasta puoli yhdeksän. Istahdin oven vierelle ja otin reppuni pois selästäni. Pian opettajani käveli minun suuntaani.
''Mitä teet täällä?'', tämä kysyi hieman töykeällä äänen sävyllä.
''...'', en vastannut tälle vaan käänsin katseeni muualle.
''.. Tule sitten sisälle, keksin sinulle jotain tekemistä'', tämä huokaisi ja avasi oven. Nousin ja kävelin paikalleni, laskien reppuni paikkani vierelle. Istuin takimmaisella oikeanpuoleisella pulpetilla ikkunan vieressä. Opettajamme nimi oli Satoyuki Ooshima, 29v ja miespuolinen. Ystävällinen ja välillä heikkohermoinen. Mutta minua kohtaan hän käyttäytyy samalla tavalla, kuin muut kylän ihmiset. Pian kello olikin jo yhdeksän ja oppilaita kerääntyi huoneeseen. Vieressäni istui Shigeo Tsukada, jos totta puhutaan olen hieman ihastunut häneen. Meidän keskellämme ei istunut ketään, sillä kukaan ei halua istua vierelläni. Shigeo ei itsekkään haluaisi istua vierelläni, mutta opettaja pisti hänet istumaan siinä. Teimme normaalisti tehtäviä, kuten tekniikoiden teoriaa ja opettaja selitti chikaran hallitsemisesta. Pääsimme välillä näyttämään kykyjämme ja opettaja arvioi osaamistamme. Minä en tietenkään onnistunut melkein missään ja kaikki aina nauroivat epäonnistumisilleni. Opettelemme myös kirjoittamaan ja laskemaan, joka on ehkä tylsintä koulussa. Pian normaalin koulupäivän loppuessa kävelin leikkipuistoon, jossa suurin osa luokkalaisistamme leikkivät. Yritin päästä heidän mukaan leikkeihin, mutta turhaan. Lopulta aikani meni siihen, kun istuin yksikseni keinussa ja kuuntelin, kuinka muut pitivät hauskaa. Kun aurinko oli laskemassa olimme lähtemässä takaisin koteihimme. Kaikkia tuli hakemaan heidän vanhempansa tai sisaruksensa, lopulta jäin yksin seisomaan leikkikentän pihalle. Tuntui, kun olisin odottanut vanhempieni tulevan hakemaan minua. Lopulta lähdin kävelemään yksin asuntoani kohden. Kävelin erästä yleistä polkua pitkin, joka johti asunnolleni ja huomasin Shigeon siskonsa kanssa kävelevän aivan edessäni. Tämän sisko huomasi minut ja he nopeuttivat kävely tahtiaan. Tunsin oloni taas yksinäiseksi.

Nimi: Kaminari Kokura/Äänikylä

31.08.2015 17:11
1. World so cold...

Hachiro Onodera oli ylpeä mies, mutta nyt tuosta ennen niin ylpeästä miehestä oli jäljellä vain rauniot. Ryoshit olivat hävinneet Shiromeille, eikä hän voinut käsittää miten se oli edes mahdollista. Ryosheilla oli suuri ylivoima, mutta sitten se kirottu Toshi Kobura oli astunut Shiromeiden johtoon. Koburan perijä oli tehnyt jotain aivan käsittämätöntä, joka oli johtanut Ryoshien nopeaan vähenemiseen ja lopulta häviöön. *Mitä jutsua Toshi oikein olikaan käyttänyt?*, Hachiro mietti tuijottaessaan kalterien takaa tähtien peittämää taivasta. *Vai käyttikö hän edes mitään jutsua?* Hachiro kulutti loppu yönsä katsellen tuikkivia tähtiä. Hän halusi nähdä elämänsä viimeisen auringon nousun.. Aamu valkeni hitaasti punaisen eri sävyillä. Shiromeiden vartijat noutivat Hachiron ja muut Ryoshien johdon jäsenet tyrmistä. Vartijat vievät nämä maren rakennuksen edessä oleville rovioille. Ryoshien johdon väki seisoi rivissä suurten rovioiden edessä. Hachiro vilkaisi vasemmalle puolelleen, jossa seisoi vain 16-vuotias tyttö.
"Rohkeutta Akane Soran tytär", Hachiro sanoi pieni hymy huulillaan. Akane kohotti katseensa Hachiroon.
"Jos te ette pelkää, en minäkään", tyttö lausui vakaalla äänellä.

Miekkani kolahti kivikylän ninjan miekkaa vasten aiheuttaen hiljaista metsää ravistelevan kaiun. Kivikylän Kylmäkatse oli taitavampi kuin olin osannut kuvitella. En ollut osannut varautua jonkun näinkin taitavan arenin kohtaamiseen.. Hypähdin taaksepäin ja työnsin miekkani takaisin paikoilleen. Tein nopeasti muutaman käsimerkin ja iskin vasemman käteni maahan. Maasta nousi maasta koostuva lohikäärme, joka syöksyi Kylmäkatsetta päin. Valkoiset silmät omaava aren oli kuitenkin ehtinyt jo pois tieltä.
"Äänikylän Kamau... Luulin teidän käyttävän kuuluisaa chidorianne. Vai eikö Kamau osaakkaan sitä?", Kylmäkatse sanoi halveksivasti tehden samalla nopeasti käsimerkkejä.

Hachiro katseli Akanea sinisillä silmillään tutkivasti. Mies kysyi tytöltä lyhyen kysymyksen:
"Kadutko tätä?"
Akane kohotti kulmiaan yllättynneenä.
"En tietenkään, Hachiro herra. Ryosheihin liittyminen oli elämäni paras valinta."
"Mutta tämähän on johtanut tähän tilanteeseen. Jos olisit liittynyt Shiromeihin, et seisoisi nyt tässä. Olisit jopa saattanut naida Toshin pojan, Kaeden, ja elää onnellisena rikkaassa perheessä", Mies vastasi punahiuksiselle tytölle. Akanen hiukset kiilsivät auringon ensimmäisissä säteissä kauniisti. Tyttö väläytti pienen hymyn vastatessaan:
"Herra, se olisi ollut pelkkää valetta."
Ryoshien keskustelu keskeytyi, kun heidän taakseen ilmaantui Shiromeiden sotilas.
"Tervetuloa ylpeät Shiromet!" Toshin ääni kaikui aukiolla. "Olette saapuneet tänne seuraamaan Ryoshien johdon teloitusta. Emme voi ottaa kapinan riskiä, joten johdon teloituksen lisäksi teloitamme myös heidän läheisensä-"
Tuossa välissä Ryoshien johdon rivi alkoi huutamaan solvauksia ja kiljumaan syytöksiä. Toshin kalpeille kasvoille nousi hymy, kun ennen niin vahvat ihmiset olivat nyt täysin hänen armoillaan, kärsimässä rangaistuksiaan. Vaaleahiuksinen mies jatkoi yhä hymyillen puhettaan huutojen yli:
"Lisäksi muut Ryoshit karkotetaan täältä heti, kun jokainen johdolle läheinen henkilö ollaan teloitettu hänelle oikein olevalla tavalla."
Toshi kohotti vasemman kätensä ilmaan ja vartijat lähtivät liikkeelle. He veivät Akanen Hachiron vierestä ensimmäisenä ja tämän jälkeen muut johdon nuoret jäsenet. Ryoshien johdossa oli kolme alle täysi-ikäistä jäsentä. Heidät sidottiin saman rovion keskellä olevaan paaluun. Kun Toshi laski kätensä, yksi miehistä otti soihdun ja sytytti sen. Hachiro seisoi yhä paikoillaan katsoen vuorottain jokaisen roviolla seisovan nuoren silmiin. Akane kohtasi johtajansa katseen rohkeudella. Tyttö veti syvään henkeä. Kun rovio roihahti liekkeihin, Akane huusi jonkun toisen äänellä:
"Kirottu olkoon Toshi, demonien luomus! Henget vainotkoon sinua ikuisesti, kun alle täysi-ikäisiä roviolla poltat!"
Hachiro vilkaisi Shiromeiden johtajaa ja oli näkevinään tämän katseessa puhtaan järkytyksen, mutta Hachiro ei voinut olla aivan varma näkemästään. Ryoshien pääjohtaja käänsi katseensa takaisin Akaneen ja kahteen muuhun, joidenka jalat olivat jo liekkien ulottuvilla. Akane kohotti katseensa taivaaseen.

Maasta ympärilläni alkoi kohoamaan kuumaa höyryä. Huomasin hitaasti seisovani keskellä tulikuumaa höyrypilveä. Lähdin perääntymään, mutta höyryseinämä osui selkääni tehden polttelevaa kipua. Älähdin kivusta ja otin muutaman askeleen eteenpäin.
"Olet vankinani", vastustajani sanoi ivallisesti. Siristin silmiäni vastatessani:
"Ja sehän nähdään."
Keräsin chikaraani jalkoihini saadakseni liikkeeni mahdollisimman nopeiksi. Lähdin höyryn läpi kohti Kylmäkatsetta. Höyry poltti ihooni lukuisia palovammoja, mutten välittänyt niiden aiheuttamasta tuskasta. Vastustajani ehti päästää vain yllättynneen kiljahduksen, kun olin jo tämän kimpussa. Työnsin lyhyen miekkani Kylmäkatseen vatsan lävitse.
"Olet sekaisin", mies kuiskasi ennen kuin tämä valahti veltoksi pää olkapäätäni vasten. Annoin ruumiin valua miekkaani pitkin maahan. Miekkani jäi kuuluisan Kylmäkatseen veren tahrimaksi.
"Niinhän minä vähän taidan olla", kuiskasin itselleni ja työnsin miekkani takaisin paikoilleen. Katselin hetken tappamaani olentoa, ennen kuin nostin ruumiin ja heitin läheiseen koskeen. Katselin kuinka ruumis törmäili kiviin ja ajautui virran mukana kauemmas minusta. *Sehän meni paremmin kuin oletin*, ajattelin ja lähdin uudelleen liikkeelle. Olin jo myöhässä aikataulusta. Nimittäin tehtävän piti olla ohi jo viime iltapäivänä, mutta muutamien mutkien kautta se olikin pitkittynyt.

Hachiro katsoi sumein silmin kuinka kolme alle täysi-ikäistä johdon jäsentä paloivat aivan hänen silmiensä edessä roviolla. *Mitä Toshi oikein odottaa?* Hachiro ajateli ilman täyttyessä kolmen nuorukaisen tuskan huudoista. Miehen katseen täytti puhdas epäilys ja huoli.
"Rohkeutta seuraajani, rohkeutta", Hachiro sanoi kuuluvasti. "Minä palan mukananne."
Toshi käänsi katseensa pois roviosta. Mies katsoi rivissä seisovaa Hachiroa hymy huulillaan. Shiromeiden johtaja kohotti kätensä ilmaan saadakseen huomion takaisin itseensä. Kaikki muut olivat hiljaa lukuun ottamatta roviolla viimeisiä henkäyksiään hengitteleviä nuoria.
"Hachiro Onodera, olet tuomittu kapinan kannattamisesta ja lukuisista murhayrityksistä", Toshi aloitti vakavalla äänellään. "Tuomitsen sinut katsomaan muun johdon teloituksia ja kidutettavaksi elämäsi loppuun asti."
Hachiro tuijotti Toshia suoraan silmiin. Toshin akaiaoibatat tuntuivat analysoivan Hachiron reaktiota. Hachiro aloitti naurun, joka ei jäänyt keneltäkään kuulematta. Miehen nauru kaikui aukiolla ilottomasti...

//Tästä tuli nyt vähän erilainen kuin mitä olen tottunut kirjoittamaan... Onhan kirjoitustaitoni 'hiukan' ruosteessa

©2019 ιмagιnaтιon - suntuubi.com